Vähän pääs venähtämään Partickin tarinan uusin osa, pienen inspiraatiovajauksen vuoksi... Mutta jatkuu nyt :)

Katsoin haltioissani kylän kattoja, jotka kohosivat muurien takaa, ne kimalsivat auringonvalossa tummansinisenä, kuin avaruus. Olin joskus kuullut haltijoiden keksineen aineen, joka keräsi auringon lämpöä ja valoa itseensä ja sitä alettiin käyttää paljon kattomateriaaleissa tuomaan taloon valoa ja lämpöä talveksi, siihen lisätyn kerääjän ansiosta. Kuljimme kohti porttia ja jo jonkin matkan päästä, yksi portinvartija huomasi meidät ja tunnisti Valtorin. Valtori suuntasi portinvartijan luokse ja He tervehtivät toisiaan, katsoin taloja ja haltijoita ihmeissäni, kaikki oli koristeltu tuoreilla kasveilla ja juuri puhjenneilla kukkasilla, Kevään Juhla oli suuri tapahtuma ja kaikilla oli kiire sitä valmistelemaan. Jatkoimme matkaa ja katseemme portinvartijan kanssa kohtasivat, Hän katsoi minua kastanjanruskeilla silmillä tutkien ja kummastellen, näin Hänen katseessa paljon epäillystä, mutta käänsin katseeni kun Hän siirsi huomionsa jo uusiin tulokkaisiin. Kuljimme Valtorin kanssa ripeästi keskustan läpi, kerkesin siinä samalla katsella taakse jääviä kojuja, joihin tuotaisiin tuoreita leivonnaisia ja leipiä, jossain kokeiltiin pelikojuja, pallon puottamat pullot kolisivat alas tynnyrin päältä ja haistoin ilmassa lampaiden tuoksun. Eläimiä näkyi sivummalla toria ja malttamattomat ostajat jo tutkivat niitä odottaen myynti hetkeä, pysähdyimme äkisti ja olin törmätä Valtoriin, Valtori katsahti minuun ja suoristi hiuksiaansa ja asetti viittaansa paremmaksi.

"- Menemme nyt päätalolle ja tapaamme Päähaltijan, pysyt vierelläni ja otat hupun vain minun luvallani pois. Puhumme haltiakieltä, joten kuuntele tarkkaan, voimme puhua sinusta, joten sinun pitää tietää mistä keskustelemme ja voit ottaa opiksi miten vierailu hoidetaan diplomaattisesti, en tiedä miten kiireinen päähaltia on, sain kuulla portilla huolestuttavia uutisia." Valtor sanoi ja menimme sisälle. Sisällä kävi vilske kun viimeisiä hommia tehtiin ennen juhlaa, Meitä tultiin vastaan ja yksinkertaiseen pukuun pukeutunut haltia tuli luoksemme ja pyysi seuraamaan, Valtor keskusteli Hänen kanssaan.

"- Kuulit varmaan jo portinvartijalta uutisen, sillä huomaan sinun tuoneen mukanaan oppilaasi." haltia sanoi ja katsoi minua päästä varpaisiin ja käänsi katseensa niskoja naksutellen, Hän ei selvästikkään pitänyt minusta, sillä Valtorilla oli vain peikkoverisiä oppilaita.

"- Valitettavasti kuulin uutisen, onko tältä kylältä jo kadonnut yhtään lasta?" Valtor kysyi. Haltia puditi päätään.

"- Korkeille kiitos, että ei ole vielä, mutta pelkäämme juhlan vetävän puoleensa niitä." Haltia sanoi ja avasi oven huoneeseen ja pyysi menemään sisälle. Tulimme kokoushuoneeseen, ainakin se siltä näytti, pöydän luona seisoi vanha ja jo aika vaalea haltija yksinkertaisen kruunun kanssa, Hän jutteli sotisopaan pukeutuneen haltian kanssa ja He kummatkin käänsivät katseensa meihin kun tulimme Heidän luokseen.

"- Aa... tämäpä miellyttävä yllätys näin juhlan alla, mikä tuopi sinut kyläämme parahin Valtor?" Haltia kysyi ja Valtor kumarsi haltialle.

"- Teidän juhlanne tuopi minut ja oppilaani teidän kyläänne, teidän korkeutenne Lusius ja tervehdint teitäkin parahin Mänty." Valtor sanoi ja teki pienen tervehdyksen sotisopassa olevalle haltialle, Männylle. Mänty tervehti takaisin.

"- Rohkenen kysyä sinulta suoraan, onko oppilaasi se mistä olen mahtanut kuulla? oletko tuonut luokseni paljonpuhutun puolituisen?" Lusius sanoi ja istahti tuolille, Valtor katsoi Patrickia.

"- Kyllä, Hän on se poika, jonka otin oppilaakseni ja Hän on priimusoppilaani, joten pyydän suvaitsevuutta Häntä kohtaan, Patrick, esittele itsesi ja voit poistaa huppusi." Valtor sanoi ja minä jännityin hiukan, olin valmistautunut siihen, että kohtaan oikean haltian, mutta minua alkoi jo nyt jännittää. Vähän täristen otin huppuni pois ja laskin sen olkapäilleni, vedin syvään henkeä ja puhuin haltiakielellä.

"- Minun nimeni on Patrick, teidän korkeutenne." Sanoin ja kumarsin, Lusius katsoi minua tarkkaan ja hieroi leukaansa mittelijäänä.

"- Kyllä, niinpä onkin, Hän on aivan Sinisielun näköinen, tämä on aivan käsittämätöntä. Hän oli kylämme taitavin haltia, viisas ja lempeä, mutta viihtyi yksikseen vaikka olikin sokea. Hän olisi saanut paikkani minun jättäessä tämän maalisen elämän, mutta sille tapahtumalle ei voi enää mitään." Lusius sanoi,hämmennyin, Hän puhui isästäni, Sinisielusta, en ollut kuulukkaan, että mistä kylästä Hän olikaan kotoisin, mutta tämä tuli minulle yllätyksenä. Samalla ovelta kävi kova rysähdys ja ovella oli kasa lapsia, kolme lasta yritti nousta nopeasti ylös, mutta Lusius ärähti heille.

"- Mark! Lusi! ja Anthon! Mitä taivaiden nähden te oikein teette, enkö käskenyt teitä menemään opettajanne luokse!" Lusius huusi ja komensi pojat luokseen.

"- Pahoitteluni näin töykeästä käytöksestä vieraitani kohtaan, mutta tässä on tyttäreni pojat. Mark ja Lusi ovat nuorimman Anetten poikia, lähetti luokseni opetettavaksi ja Anthon on keskimmäisen poika, lähtivät Dragonvilleen, joten pyysivät huolehtimaan Hänestä kun muutkin pojat ovat täällä. Mielelläni pidän lapsenlapsistani, mutta ovat juhlan aikana kurittomia, joten mitä norkusitte ovella!" Luis sanoi napakasti, Valtor hymyili vähäsen poikien tempulle ja minä yritin näyttää tärkeältä seisoessani suorassa ja ryhdikkäästi, sillä pojat vilkuilivat jatkuvaan minua.

"- Me tutota..." Mark aloitti, mutta häntä jännitti puhua.

"- Me haluttiin nähdä puolituinen! onko se oikeasti puoliksi haltia?" Luis sanoi topakasti ja Anthon tuuppasi Häntä.

"- Ei se vaan Hän, Hän on myös elävä olento jolla on oma arvonsa tässä maailmassa, joten Häntä ei pidä kohdella... ai!" Luis tuuppasi takaisin ja pojat kinastelivat vähäsen.

"- Pojat!" Lusius huudahti. Pojat rauhoittuivat ja kuuntelivat taas kuulijaisina, Lusius oli miettelijäs.

"- Valtor, minkä ikäinen Patrick on?" Lusius kysyi ja Valtor katsoi kummissaan.

"- Patrick on sitsemän." Valtor sanoi ja Lusius tuumi.

"- Olisin voinut arvata Häntä vanhemmaksi, Mark on 10, Lusi 9 ja Anhton 11, mutta sinun tuntien, minkä tasoinen on Patrick?" Lusisu kysyi, pojat katsoivat ihmeissään, ainoastaan Anhtonin ilme kirkastui.

"- Patrick on uskoakseni, jo Anthonin tasoinen, Hän on todella ahkera opiskelija, mutta mistä tämä kiinostus?" Valtor kysyi ja Lusius nojautui tuoliinsa.

"- Ajattelin, että pojille olisi hyvä vähän saada uutta näkökulmaa ja tiedän sinun oppilaittesi olevan kyvykkäitä, yksi vanhoistasi kävi täällä viime vuonna opettajana ja oli häneen hyvin tyytyväinen, joten miltä kuulostaisi, että päästäisit oppilaasi poikien mukaan? takaan sen, että pojilleni voi sattua jotain, mutta oppilassi saa olla rauhassa." Lusius sanoi ja katsoi poikia tuimasti. Valtor mietti hetken.

"- Kuulostaa ihan mielenkiintoiselta, saapahan Patrick oman ikäisensä seuraa." Valtor sanoi, Lusius hymyili tyytyväisenä.

"- Siinä tapauksessa anan Patrickille tämän." Lusius irroitti rintamuksestaan viittaneulan ja ojensi sen Patrickille.

"- Tämä suojaa sinua väärinkäsityksiltä kun liikut poikien kanssa ja merkkaa sitä, että olet minun valvonnassani." Lusius sanoi, patrick katsoi sitä ja kiinitti sen viittaansa, siinä oli kuvana päähaltian tunnus. Valtor kyykistyi Patrickin eteen.

"- Tässä." Valtor ojensi pienen pussin, jossa oli kolikoita." Voit ostaa itsellesi jotain pientä, olkoon se sinulle syntymäpäivälahjasi ja odotan sinua sitten täällä kun on sen aika." Valtor sanoi peikkokielellä ja Patrick hymyili.

"- Kiitos Valtor, lupaan olla ostamasta mitään turhaa." Patrick sanoi peikkokielellä, anthon tuli Patrickin viereen.

"- Tule Patrick, näytämme sinulle vähän kaupunkia." Anthon sanoi ja hymyili innokkaasti, Mark katsoi Patrickia vähän ujosti ja Luis jo tarpoi pois huoneesta. Pojat lähtivät Luisin perään. Valtor kääntyi Lusiuksen puoleen.

"- Tästä onkin hyvä jatkaa vähän vakavampiin puheisiin, sain kuulla, että jossain kylässä olisi lapsia siepattu?" Valtor kysyi. Mänty kaivoi käärön pussistaan ja alkoi selventää tapahtumia.

Pojat kulettivat Patrickia ympäri toria ja Anthon kyseli paljon tietoja Patrickilta.