keskiviikko, 28. syyskuu 2016

Ikuisuus matkalla, viiden osa, A

Aloin virota tajuttomuudesta, tunsin oloni kuin leijuisin painottomassa tilassa ja sitten jysähti, kuin kovalla ja suurella painolla oltaisiin osuttu maahan ja liikuttiin kiihtyvällä vauhdilla eteen päin, aloin kuulla puhetta, mutta en pystynyt reagoimaan mihinkään, kehoni oli täysin turta ja kova metallin kalke täytti korvani.

- En pysty pitkään juoksemaan tällä haarniskalla! Minun on pakko riisua nämä. Nais ääni kuului huutona ja huomasin olevani Hänen käsivarsillani ja hevosen selässä.

- Olet silloin täysin suojaton, He saavat osuman sinuun ja olet mennyttä! Mies ääni huusi kaikuvasti, pysähdyimme äkisti ja nainen laski minut varovasti alas, silloin huomasin niiden olevan kentaureja, nainen alkoi riisua haarniskaansa.

- Celestia! Mies pysäytti Celestian nyörien avauksen, Celestia katsoi tuimasti.

- Saimme etumatkan tuosta rotkosta ja jos en pysty juoksemaan tämän kovempaa, emme saa lohikäärmettä pois heidän näpeistään! Celestia huusi ja osoitti minua, mies nosti kypäränsä kehikon.

- Meidän pitää harhauttaa sitten, teemme haarniskasi sisään puusta näköisolennon sinusta, jonka olemme tappaneet katkaistuasi jalkasi hypyn jäljiltä ja sinun jäämästä kiinni heille, toinen näköis nukke tehdään lohikäärmeestä, jota minä kannan. Sinulle loihditaan näkymättömyys 10 minuutiksi, sillä aikaa sinä juokset niin kauas kuin kerkeät ja me tapaamme huomenna, kun aurinko laskee ja valaisee rauniomme. Mies sanoi ja kaikki paikalla olijan hyväksyivät sen, ei mennyt kuin kaksi minuuttia ja harhautus oli tehty, Celestiaksi kutsuttu kentauri nosti minut takaisin syliin ja katsoi minua.

- Sinulla ei ole mitään hätää lohikäärme, viemme sinut turvaan. Celestia sanoi ja lähti laukkaamaan muista pois, vauhti oli kova, paljon kovempi mitä aikaisemmin, katsoin kuinka maisemat vilisivät ja en tiennyt miten harhautus onnistui, olimme liian kauakna jo. Katsoin Celestiaa, Hän oli kookas tammaksi ja punertava turkkinen, ruskea iho ja tulipunaiset hiukset, väri oli epätavallinen kentaurille ja enkä aistinut mitään maaelementtiä Hänessä, mikä pitäisi olla kentaurien voima, tunsin polttavaa roihua, tulta.

- Miksi minua suojellaan?" Kysyin kun tunsin, että pystyin puhumaan, Celestia vilkaisi, mutta jatkoi matkaansa.

- Yllättävää, että osaat puhua, vaikka olet ihmismuodossa. Mikä lohikäärme ole? Et ole tavallinen, mutta suojelemme sinua Lohikäärme surmaajilta. Lohikäärmeitä on nyt muutaman vuoden ajan tapettu, metsästetty ja tuhottu, jokin mahti haluaa vähentää voimakkaita ja puhtaita lohikäärmeitä, puhutaan jopa tietynlaisen lajin etsinnästä. Celestia kertoi, se sai minut miettimään ja muistelemaan sitä pöllöihmistä, jonka tapasin kuukausia sitten.

- Onneksi löysimme sinut ajoissa, vaikka meitä oli silloin vähemmän, niin sinun muutokseksi ihmiseksi mahdollisti sinun pelastamisesi ja meidän pakenemisen, joko tunto alkaa palautua. Celestia kysyi, yritin liikuttaa kättä ja pudistin päätä sitten.

- En pysty vielä liikkumaan, puhe onnistuu vain. Sanoin ja Celestia nyökkäsi.

- Ole huoleti sitten, minä kannan sinua. Celestia sanoi ja suljin sitten silmäni väsymyksestä. Muistelin sitä mitä viimeksi tein, muistan, että olin lentämässä lohikäärme muodossani hyvin levottoman tuntuisen alueen ylitse, olin kuullut muilta lohikäärmeiltä, että siellä on metsästetty. Olin pysähtynyt kallion kielekkeelle ja tähyilin aluetta, jäin lepäämään sinne. Seuraavana aamuna kun lähdin jatkamaan matkaa ja laskeuduin maan kamaralle, muuttuakseni ihmiseksi, minun kimppuuni oli hyökätty ja ennen kuin reagoin, jotain pientä oli osunut niskaani ja saanut minut taintumaan muutoksen aikana, siitä muistan vain kovan hälinän, silloin Celestian ryhmä taisi löytää minut. Avasin silmäni nyt seuraavan kerran kun tunsin Celestian pysähtyneen, ilta oli alkanut hämärtää ja Celestia meni kevyttä käyntiä, tähyillen ympärilleen.

- Pysähdymmekö yöksi? Kysyin ja se sai Celestian pysähtymään.

- Kyllä, sinulle ei tee hyvää olla koko aikaa käsivarsillani, sinut pitää saada paremmin lepäämään. Celestia sanoi ja rämpi pusikon läpi tiheämpään metsään ja laski minut kellallaan olevan puun alle, Celestia haki lisää oksia suojaksi ja pääni alle pehmykettä ja kävi sitten eteeni suojaksi.

- Onko sinun hyvä olla, onko tunto palautunut? Celestia kysyi. Liikuttelin jo raskaasti käsiäni ja jalanikin liikkuivat vähän.

- Taidan pystyä jo huomenna liikkumaan. Sanoin ja hymyilin Celestialle ja Celestia huokaisi helpotuksesta.

- Lepää sitten, minä vartijoin. Celestia sanoi ja käänsi katseensa sitten metsään. Olimme hetken hiljaa ja kun puhuin, niin Celestia hätkähti sitä.

- Eikö sinua askaruta mikä olen? Ihmettelit puhekykyäni? Sanoin, Celestia ei kääntänyt päätään.

- Minulla ei ole tarvetta kysyä, minulle opetettiin noudattamaan protogolaa. Celestia sanoi ja vilkaisi vähän sivusilmällä, hymähdin.

- En ole tyypillinen lohikäärme, sen tiedät, että normaalit eivät pysty muuttumaan ihmismuotoon kuin hämätäkseen ja puolilohikäärmeillä on taito olla ihminen, mutta minusta taisi nähdä, että en ole puolilohikäärme? Sanoin ja Celestia nyökkäsi.

- Onko minulla lupa kysyä? Celestia kysyi pienen hiljaisuuden jälkeen, hymähdin vastaukseksi.

- Kuka olet sitten? Celestia kysyi.

- Olen lohikäärmeitä ylempänä, mutta tarkempaa joudut odottamaan huomiseen kun tapaamme muutkin, pystyn kertomaan silloin. Sanoin ja Celestia vaihtoi asentoa.

- Huomiseen sitten. Celestia sanoi ja minä nyökkäsin.

 - Hyvää yötä, Celestia. Sanoin ja nukahdin.


torstai, 8. syyskuu 2016

Hiljaiselon jälkeen

Hei!

"Löysin" pitkästä aikaa tieni takaisin näille lakeuksille, olen huomannut, että muutama käy vilkuilemassa.

Olen ollut pitkään hiljaisena ja yrittänyt löytää intoa aloittaa uudelleen kirjoittamista, lähes vuosi on vieähtänyt siitä, kun viimeksi laitoin tänne jotain. Nyt on se aika, aika vuodesta kun tarinat lähtevät hyrräämään päässä, eli pimeä vuoden aika saapuu. Suurta toivoa ei kummiskaan kannata harteilleni heitellä, sillä en pysty lupaamaan milloin on se aika, jolloin julkasen jatkoa keskeneräiseen tarinaan, mutta lupaudun sentään antamaan yhden lupauksen, kirjoitan jatko tämän kuun aikana. En pysty tässä vielä sanomaan, mihin näistä tarinoista alan kirjoittamaan jatkoa, päässäni pyörii paljon uusia alkuja ja liikaa keskeneräisiä, toivottavasti saan ne jonkinlaiseen järjestykseen.

Kiitos niille vielä, jotka jaksavat käydä kurkkimassa sivujani, jättäkee jälkeenne viestejä ja mielipiteitänne.

Louhi kiittää

perjantai, 9. lokakuu 2015

Ikuisuus matkalla, neljäs osa, B

Tämän kanssa tuli pieni viivästys ja muidenkin tarinoiden osalta, kiire ja inspiraation puute on vaivannut ja yritän nyt saada nämä kesken eräiset valmiiksi. Toivottavasti jaksatte odotella vielä hiukan :) ja yritän laittaa tietoa tästä pöllöihmisestä ja kuvaa, mutta saatan ehkä ahertaa myös muita näiden Ikuisuus matkalla tarinoiden "päähenkilöitä" tänne.

Mondra istahti tuolille ja huokaisi, Hän ei ollut pitkään aikaan parantanut letään ja nyt tuli sellainen, jonka luita oli pahasti murtunut. Pirstoutuneita luita oli hidasta parantaa ja Mondra käytti aikaa avatakseen täysin näkyville pirstoutuneet luut ja sen jälkeen parantaa se ja sille tehty avohaavan. Pöllön siipiluut olivat monesta kohtaa olleet rikki ja niiden kokonsa vuoksi se oli hidasta korjata, mutta nyt Hän nukkui rauhallisesti ja Mondra sai lepohetkensä.

- Hän on kyllä pahasti lentänyt alas, mutta ei pelkän myrskyn voimin, jotain muuta oli ilmassa sattunut. Mondra tuumi ja epäili, tällä seuduilla asui myrskylintuja, joita oli helppo usuttaa varomattoman kimppuun, mutta kuka oli sen tehnyt. Mondra kuuli kun valkoinen pöllö koputti nokalla ikkunaan ja Mondra meni ulos terassille ja katsoi pöllön kanssa metsikköön.

- Olet oikeassa, Häntä on seurattu ja jotain on laukussa, mitä nämä haluavat. Kuulen joidenkin tulevan kohti, mutta ovat vielä matkan päässä. Mondra nosti käden vaakatasoon, puristi käden nyrkkiin ja avasi sen kämmen alaspäin rajusti auki ja kirkas valokehä ympäröi mökin, Mondra heilautti toisella kädellä ja kehä laajeni satoja metrejä. Mondra meni sisälle ja tuli pöllöihmisen luokse.

- Teen ihan pienen vilkaisun sinun mieleesi, tahdon tietää mitä olet viemässä, en kajoa laukkuusi, siinä aistin vahvan suojauksen. Mondra puhui itsekseen ja laskeutui pöllöihmisen tasolle ja painoi nukkuvan pöllöihmisen otsalle kämmenensä.

Mondra näki välähdyksiä ja yritti selvittää tietään muistoissa siihen, missä puhuttiin laukun siainnista. Pöllöihminen oli ihmismuodossaan ja käveli kohti silmälasipäistä naista, joka seisoi suuren oviaukon edessä pidellen lentolaukkua, Hän pysähtyi ja muuttui pöllöihmiseksi.

- Roco, ole varovainen matkallasi ja pidä huoli, että tämä ei joudu vaaraan. On liian suuria riskejä lähettää tätä tietoo sähköisesti tai muilla keinoilla, luotan, että tämä tieto pysyy sinulla tai tuhoat sen henkilökohtaisesti. Nainen sanoi ja Roco nyökkäsi.

- Pidän huolen tästä, lähden kiertämään syrjemmästä ja tulen pysähtymään useasti pienemmissä kylissä, menen silloin lentopostilintuna ja saan vähemmän seuraajia. Onko tämä se, mistä puhuttiin aikaisemmin? Onko Niistä todellakin merkkejä? Roco kysyi, nainen nyökkäsi.

- Kyllä on ja siksi haluan tiedon menevän tarkistettavaksi Lohikäärmekuninkaille, He tietävät varmaan jotain, mutta jos eivät, olemme ensimmäiset jotka kertovat asiasta. Neinen sanoi ja Roco kiinitti laukun selkäänsä ja lähti lentämään.

Mondra irroitti kätensä ja tuumi.

- Tämä on mielenkiintoista. Mondra tuumi ja tunsi kun joku kulki turvakaaren läpi, Mondra nausi ja meni terassille.

- On aika ottaa vieraat vastaan. Mondra sanoi ja muuttui lohikäärme muotoon ja kävi makuulle terassille. Metsiköstä ilmestyi kolme aarnikotkalla ratsastavaa miestä ja yhden vierelle laskeutui lumenvalkea myrskylintu, sillä oli korkeutta melkein kaksi metriä ja kaikki katsoivat terassilla makaavaa lohikäärmettä yllättyneinä ja hyvin varuillaan. Yksi miehistä sanoi jotain oudolla kielellä ja mies, jonka viereen myrkylintu laskeutui käski sitä häätää lohikäärmeen pois. Myrkylintu levitti siipensä ja kajautti ilmoille myrkytuulta muistuttavan huudahduksen ja lennähti kohti Mondraa, Mondra huitaisi Hännällä napakasti Heidän väliin ja myrskylintu jäi lentämään terassin eteen.

- Mitä sinulle luvattiin? millä, sinä metsien ja vuorien kylmä ja tuima hallitsija, lähdit noiden mukaan. Mondra sanoi myrkylintujen kielellä, myrskylintu laskeutui kummissaan maahan.

- Lohikäärmeeksi puhut sujuvasti kieltämme, milloin käärmeet on osanneet puhua? Myrskylintu sanoi koppavasti ja piiskas siipiään niin, että lumi pöllähti.

- Sinulle en ole pelkkä lohikäärme, sinä vastaat nyt kysymykseeni ja kerrot minulle sen. Mondra sanoi ja tuijotti suoraan myrskylintua silmiin, myrskylintu kavahti Mondran tuijotusta ja vavahti.

- He lupasivat minulle kultaa ja jotain todella mahtavaa, mutta mikään ei ole niin mahtavaa mitä sinä olet. Myrskylintu sanoi ja kumarsi Mondralle, myrskylintu jatkoi vielä. En halua uhmata sinua, oi Taivas Lapsi, jos kohteemme on sinun suojeluksessa, pyydän lupaa poistua. Myrskylintu sanoi ja miehien keskuudessa alkoi kiivas keskustelu myrskylinnun kumartaessa. Mondra nyökkäsi.

- Kunnioitan sinun kunnioitusta minua kohtaan ja annan sinun mennä. Mondra sanoi ja myrskylintu nousi siivilleen ja lensi pois katsomatta perään huutavia miehiä, Mondra huomasi kun yksi miehistä ampui jousen kohti Mondraa ja Mondra väisti sen hyppäämällä sivuun, nuoli upposi ikkunan pieleen ja helisteli lasia. Mondra karjaisi ja nousi takajaloilleen levittäen siipensä, aarnikotkat alkoivat uhittelemaan Mondralle miesten ladatessa nuoliaan uudelleen ja kaikkien nyt ampuvan. Mondra iski nuolet siivillään syrjään ja laskeutui jaloilleen, Mondra karjaisi uudelleen.

- Te mahtavien kissapetojen ruumiilistumat ja uljaiden esi-isienne jälkeläiset, jos jäätte uhmaamaan minun tahtoani ja taistelette näiden kaksijalkaisten ihmisten kanssa minua vastaan, en tule säästämään teitä vihaltani, joka on suoraan ja puhtaudessaan vihaa Taivas Lapsilta! Sillä näette minussa sen mahtavuuden, miltä nämä ratsastajanne ovat sokeita! Mondra karjahti ja aarnikotkat alkoivat kirkua, yksi nousi siivilleen ja vastahakoisesta ohjastamisesta huolimatta suuntasi pois, kahden muun toimien samalla lailla. Mondra jäi paikoilleen ja kuunteli miesten vihaisia huutoja ja komennuksia, joiden ääni vaimeni lopulta olemattomiin. Mondra kuuli oven narahduksen ja Mondra käänsi päänsä mökkiin. Roco seisoi ihmis hahmossaan ovella pidellen tikaria. Mondra muuttui ihmiseksi ja lähti tulemaan Rocoa kohti, Roco yllättyi Mondrasta.

- Kuka olet! Mitä täällä tapahtui ja oletko sinä minun auttajani? Roco kysyi vähän hämillään ja puristi tiukasti lentolaukkuaan kädessä. Mondra hymyili ja tuli Rocon eteen.

- Olen Mondra ja kyllä, olen sinun auttajasi ja häädin sinun seuraajasi, ne eivät enää tällä reissulla tule sinua häiritsemään. Mondra sanoi ja Roco katsoi ihmeissään, Mondra ohjasi Rocon menemään takaisin sisälle ja He istahtivat pöydän ääreen.

- Löysin sinut pahoin haavoittuneena, kiitos valkean pöllön, joka opasti minut sinun luoksesi, toin sinut sitten tänne ja paransin sinut. Mondra sanoi ja Roco tarkasti laukun, Roco huokaisi huomatessaan laukun olevan kunnossa ja koskematon.

- Kiitos sinulle ja se pöllö on oppaani näillä seuduilla, mutta miten kummassa sait häädettyä seuraajani? Niillä oli myrskylintu seurana ja ne olivat saalistajia. Roco sanoi, Mondra hymyili.

- Puhuin Heille, minulla on vaikutusvaltaa jonkin verran. Mondra sanoi ja hymyili salamyhkäisesti, Roco katsoi kulmia nostellen ja havahtui.

- Minun on jatkettava matkaa mitä pikinmiten! Roco huudahti ja nousi kiireesti ylös ja muuttui pöllöihmiseksi, Mondra seurasi Rocoa ulos. Roco kääntyi vielä Mondaan päin.

- Miten voin korvata apusi? Roco kysyi ja odotti malttamattomana, Mondra tuumi hetken.

- Mitä tietoo kuljetat? Oletko menossa Lohikäärmekuninkaitten luokse? Mondra kysyi ja Roco hämmästyi kysymystä.

- Mitsä tiesit matkani määrän pään? Roco sanoi ja Mondra naurahti.

- Tätä kautta kulkee vaativa, mutta suojaisa lentoreitti Lohikäärmekuninkaitten luokse ja täällä ei lentele muuta kuin ne, joilla on sinne asiaa. Mondra sanoi ja Roco tuumi.

- Olet oikeassa ja huomaan sinun olevan lohikäärme, joten voin vähän vihjata sinulle. Tämä tieto tulee kummiskin kuulumaan teille. Roco sanoi ja hymyili, Roco kuiskasi sitten Mondran korvaan.

- Louheista on löytynyt merkkejä. Roco sanoi hiljaa ja pälyili sen jälkeen ympärilleen.

- Kiitos tiedosta, suuntaan itsekkin sitten Lohikäärmekuninkaitten luokse. Mondra sanoi ja hymyili, Roco sanoi hyvästit ja lähti lentämään, valkea pöllö nousi huhuillen Rocon rinnalle ja He alkoivat kadota taivaalle. Mondra katsoi huvituneena Rocon perään.

- Mutta eiköhän viimeistään kuninkaat aisti minun kosketuksen sinussa ja saat tietää silloin, että sinut pelasti Louhi. mondra sanoi ja naurahti huvittuneesti. Mondra meni sisälle, siisti paikat entiselleen ja jätti pöydälle pari ihostaan irroitettua timantia maksuksi mökin lainasta ja jatkoi matkaansa.

 

perjantai, 28. elokuu 2015

Herääminen osa 2

Mondran tajunta alkoi heräillä ja Hän raotti silmiään, jostain kaukaa pilkisti hieman valoa ja se häikäisi silmiä, Mondra sulki silmänsä ja alkoi pikku hiljaa saada ajatuksiaan taas kasaan. Mondra hengitti rauhallisesti ja yritti kuulostella ympäristöä, mutta ei kuullut mitään. Mondra liikutti kättä ja jotain ympärillä oli kylmää ja sileää, joka alkoi murentua kosketuksesta. Mondra huokaisi syvään.

- Missähän minä olen,  Mondra ajatteli ja yritti hahmottaa mielessään ympäristöään, Jotain kovaa ja kylmää on ympärilläni, se murenee, Mondra ajatteli ja kosketti sileää pintaa, joka mureni käden alta.

- Olen jossain maan alla, tunnen suurta rauhaa ja painetta… minun on päästävä kohti valoa…, Mondra sanoi mielessään ja avasi silmät nähdäkseen suunnan. Mondra katsoi valo pilkkua ja alkoi liikkua sitä kohti, pinta ympärillä mureni kokonaan ja Mondran iholle iskeytyi kostea ja kylmä multa, Mondra kauhoi tiensä kohti valoa.

Mondra työnsi kätensä maan pinnalle ja kiskoi itsensä vetäen juurista, pehmeä pintamulta antoi periksi ja Mondran keho nousi mullasta. Mondra pyyhki multaa pois kasvoiltaan ja katseli ympärilleen, ympärillä kohosi sankka pusikko ja oksien väleistä näki taloja, hiljainen liikenne kuului kasvillisuuden takaa. Mondra yritti selvitellä ajatuksiaan ja raotti pensaita nähdäkseen paikan missä oli, ympärillä levittäytyi kolkko maisema. Puskien edessä näkyi talorykelmä, joista osa oli romahtanut tai repsotti tyhjyyttään, talojen sivuille levittäytyi nuhjuinen ympäristö, slummit. Mondra katsoi taivaalle ja näki auringon laskevan.

- Ne olivat viimeiset säteet, onneksi heräsin nyt, muuten olisin jäänyt sinne,  Mondra sanoi ja tähyili ympärilleen, Minun on parasta pysytellä täällä pimeään asti, en tiedä mitä on vaatteilleni käynyt tai onko niitä ollutkaan, Mondra sanoi ja istahti maahan polvilleen ja alkoi mutustaa marjoja puskasta nälkäänsä.

Pimeä laskeutui ja Mondra meni yhteen tyhjillään olevaan taloon ja sulki repsottavan oven, Mondra löysi pienen ja vanhan lyhdyn ja sytytti sen sinisellä liekillään minkä teki kämmenelle, Mondra ojensi kättään ja katsoi ympärilleen. Huone oli pieni, missä Mondra oli, Mondra haisteli ilmaa ja haistoi kosteuden ja homeen, Mondra lähti kulkemaan eteenpäin.

Mondra kulki muutamia huoneita ohittaen ja lähti laskeutumaan kellarin suuntaan.

- Täältä tunnun löytävän peseytymistilan,  Mondra tuumi ääneen ja kulki eteenpäin, Mondra pysähtyi hetkeksi huoneen kohdalle, jossa roikkui kahleita seinällä ja oli muutama tuoli. Mondra pyyhkäisi hius suortuvan korvan taakse ja jatkoi matkaansa, Mondra löysi kylpyhuoneen ja kokeili suihkua. Suihku piti kovaa kirskuntaa ja putket jylisivät käyttämättömyyttään ja kylmä ja ruosteinen vesi suihkusi rikkinäisestä suuttimesta, Mondra laski käden suihkun alle ja värähti, vesi oli kylmää ja likaista, mutta lähti vaalenemaan juoksutuksen jälkeen ja Mondra kokeili säätää lämpimälle, vesi muuttui hitaasti lämpimäksi ja Mondra laski lyhdyn pöydälle ja meni suihkuun.

Suihkun alla Mondra tutki kehoaan, ruskea lika ja väri lähtivät suikaleina iholtaan Hänen hangatessaan sitä rievulla ja paljastaen valkean ihon, Mondra kampasi pitkiä valkeita hiuksiaan sormillaan suoriksi ja sulki lopulta suihkun, Mondra etsi ympäristöstä pyyhkeitä ja löysi kaapista vähän pölyisiä riepuja ja kuivasi itsensä. Mondra pyyhkäisi peiliä ja katsoi itseään. Peilistä tuijotti vaaleansiniset silmät ja valkeat kasvot, Mondra kosketteli kasvojaan ja käänteli päätään.

- Jotenkin tuntuu, että olen muuttunut… mutta en tiedä miten.  Mondra sanoi huolissaan ja katseli ympärilleen.

- Minun on hyvä löytää jotain päälleni. Mondra sanoi ja lähti tutkimaan kaappeja.

Mondra tutki huoneita ja pysähtyi lukitun oven eteen ja katsoi sitä

- Tämä on tehty kestämään ja ovea on koetettu rikkoa. Mondra sanoi ja katsoi jälkiä ovessa, Mondra painoi käden ovea vasten ja kokeili työntää sitä, mutta se ei liikkunut. Mondra piti kättä ovella ja sulki silmänsä, Mondra keskittyi keräämään voimiaan ja kuvitteli oven avautuvan, Mondran kädestä kipunoi pieniä liekkejä ja oven karmit vähän jysähtivät, Mondra hätkähti sitä ja perääntyi. Ovi raottui hiukan ja Mondra työnsi lyhtynsä huoneeseen, se valaisi pienen alueen ja Mondra kierrätti sitä huoneen ympäri mennessään sisään.

- Oi, tämä on näköjään jonkinlainen turvahuone, siisti ja ehjä vielä ja ruokaa. Mondra sanoi ruoka ja maha alkoi kurista kovaan ääneen, Mondra piteli vatsaansa.

- Taidan nyt syödä vähäsen, mitenköhän kauan olen ollut syömättä. Mondra tuumi ja kaivoi hyllyiltä ruokaa. Vatsan täytettyään Mondra tutki huonetta ja meni tikittävän taulun luokse, Mondra katsoi sitä.

”- Ai, tämä on elektroninen almanakka ja kello on… vaille puolen yön ja päivä 16.7.30xx” Mondra sanoi ja nousi pystyyn tuumimaan.

- Mutta eikös sitä oltu vasta kesäkuussa? olenko ollut tiedottomana jonkin aikaa, mutta mitä minä olen tehnyt tätä ennen?? Muuten, mikä on tämä paikka ja kuka minä olen? Mondra ihmetteli ja höristi pitkiä korviaan, Mondra kuuli ulko-ovelta ääniä ja sammutti lyhdyn.

- Jotenkin minun pitää olla nyt varuillani… Mondra sanoi ja poistui huoneesta tilavammalle alueelle. Mondra liikkui hiljaa käytävällä ja kuuli askeleita.

- Kolme mies henkilöä on tullut sisälle. Mondra ajatteli ja sulki silmänsä ja kuunteli. Miehet liikkuivat tottuneesti käytävillä ja he keskustelivat matalalla äänellä, Mondra kuuli heidät hyvin herkkien korviensa ansiosta. Mondra tuli portaiden päähän ja katsoi ylös, yön hämärässä valoa tuli vähän kesäyöstä huolimatta ja yritti nähdä näkyisikö portaiden päässä liikettä, Mondra kuulosteli.

- Miksi en kuule enää ketään? Mondra ajatteli ja kuuli sitten kuisketta.

- Tsekataan alakerta, kuulin varmasti askeleita sieltä ja jää sinä ovelle vartioon, sitä ei tiedä onko lähistöllä sen porukkaa. Mies ääni kuiski ja sitten Mondra kuuli hiljaisia askeleita portaiden yläpäässä, Mondra perääntyi.

- Ne tulevat tänne, mitähän ne ovat? Mondra ajatteli ja katsoi käytävään.

- Jos piiloudun turvahuoneeseen ja laitan oven kiinni, He kuulevat minut, mutta sitten minun on leikittävä niiden kanssa kuurupiiloa. Mondra tuumi ja hiipi hiljaa viereiseen huoneeseen ja katseli sitä.

- Onpa hyvä kun totuin pimeään ja näen täällä hyvin, mihin minä voisin nyt piiloutua… Mondra kiersi katseellaan huonetta ja samalla Mondra kuuli jo askeleet portaiden alapuolella, Mondra piiloutui nopeasti repsottavan oven taakse. Miehet pysähtyivät portaiden luokse. Toinen miehistä, jolla oli pitkä arpi kasvoissa, viittoi toista vähän hintelämpää jäämään portaiden luokse. Hintelä nyökkäsi ja jäi portaiden luokse, arpinaama liikkui varovasti huoneeseen, jossa Mondra piileskeli. Arpinaama nuuhki ilmaa ja käänteli päätä kuunellekseensa, Hänen askeleensa olivat kevyet ja Mondra päätteli arpinaaman olevan jotain liskolajia, luultavasti loputkin olivat samaa. Arpinaama kaivoi taskusta taskulampun ja osoitti sitten sillä huoneen seinää j alkoi tutkia sillä ympäristöä.

- Minä haistan sinut täällä, missä piileskelet pikkuinen.  Arpinaama sanoi ja nuolaisi huulia, Mondra jähmettyi, arpinaama oli haistanut Hänet.

- Nyt on hankala paikka… minun pitää harhauttaa, että pääsen turvahuoneeseen ja sen oven takana olen turvassa, toiset ovat vartiossa etempänä, joten ulos en pääse. Mondra ajatteli ja noukki tomua lattialta käteensä. Arpinaama kuuli sen ja kääntyi Mondraa kohti, mutta samalla kun arpinaaman pää kääntyi, sai Hän tomua silmilleen ja Mondra syöksähti ovesta aulaan. Arpinaama huudahti saadessaan tomut silmille ja käytävässä oleva hinteläkaveri yllättyi kun Mondra syöksyi käytävään.

- Ota Hänet kiinni!!! Arpinaama huusi hintelälle, joka lähti Mondran perään. Arpinaama tuli käytävään ja lähti Mondran ja kaverinsa perään, arpinaama muuttui liskoihmiseksi.

Yläkerrassa ulko-ovella, kolmas mies kurkkasi ulos ja näki yhtäkkiä jonkin auton ilmestyneen pihaan ja parin henkilön tulevan kohti rakennusta, mies kuuli Heidän puheet ja muuttui liskomuotoonsa.

- Se on tämä vanha rakennun, Kapteeni Hatake, meillä on täällä yksi vanha turvahuone. Puhuja sanoi ja Hatake nyökkäsi.

- Paljonko siitä on aikaa kun sen hälytin lähetti signaalin? Hatake kysyi.

- Siitä on nyt vajaa tunti, onneksi olimme lähellä ja lähdimme tutkimaan asiaa, sitä on yritetty monesti aukaista ja emme ole saaneet kiinni niitä. Mies selosti ja Hatake nosti käden pysähdyksen merkiksi.

- Menemme varovasti sisälle, jokin taitaa odottaa meitä väijyksissä ovella. Hatake sanoi ja lähestyi miehen kanssa ovea varovasti. Liskomies tuumia ja jäi väijymään Hatakea ja miestä oven pieleen yllättääksensä heidät. Hatake viittoi miehelle menemään sisälle varovasti ja Hatake viittoi myös, että henkilö väijyy oven vieressä, mene syötiksi ja minä tainnutan hyökkääjän. Mies nyökkäsi ymmärrykseksi ja meni oven luokse varovasti ja alkoi avata sitä, ovi aukesi hitaasti ja mies alkoi liikkua sisälle. Kun mies oli melkein puoliksi sisällä, liskomies hyökkäsi tähdäten puukkoa niskaa kohti, mutta Hatake iski liskomiehen tainnoksiin ja samalla alakerrasta kuului huutoa. Hatake kuunteli ja mietti.

- Jotain on alakerrassa näiden konnien lisäksi, teen lisä ilmoituksen päämajalle. Hatake sanoi ja ilmoitti radiopuhelimeen, Hatake meni portaiden yläpäähän ja kuuli taas meteliä. Ensimmäinen ääni oli vaimea huudahdus ja sen jälkeen kuului kiljahdus ja kova tumahdus. Hatake kurtisti kumiaan.

- He ovat luultavasti turvahuoneen luona. Mies sanoi köytettyään liskomiehen rautoihin.

 

Hintelä saavutti Mondran nopeasti ja tarrasi Mondraa hiuksista kiinni, Mondra reagoi refleksin omaisesti, kääntyi tukistuksesta huolimatta ja iski liekit mieheen ja mies iskeytyi seinään huudahtaen ja lysähti maahan tajuttomana, Mondra irrotti hiuksensa miehen kädestä ja kuuli kun arpinaama lähestyi. Mondra sujahti nopeasti turvahuoneen oven raosta ja työnsi ovea kiinni, mutta arpinaama loikkasi juuri oven eteen ja iski oven auki, Mondra lensi oven töytäisemänä lattialle ja arpinaama sulki oven perässään ja asteli maassa makaavan Mondran yläpuolelle seisomaan, Mondra jäi arpinaaman jalkojen väliin.

arpinaama katsoi Mondraa.

- On harvinaista, että tänne eksyy ulkopuolisia ja että löydän turvaoven auk,i mitä on pitkään yritetty avata. Se kummastuttaa myös, että löydän näinkin hintelän näköisen naisen. Arpinaama kyykkää ja poimii Mondran naamalta hius suortuvan käteensä ja nuuhkaisee sitä. Arpinaama katsoo Mondraa ivallisesti hymyillen, Mondra miettii miten pääsee kiperästä tilanteesta pakoon. Arpinaama huitaisee pitkällä liskon hännällä valot päälle turvahuoneeseen ja yhtäkkinen kirkkaus häikäisee Mondran, Mondra suojaa silmänsä kädellä.

- Minä avasin oven… Mondra sanoi ja yllättyi kun arpinaama otti hännällänsä Mondran kädestä ja nosti ilmaan roikottaen, pituutta miehellä oli liskomuodossa yli kaksi metriä ja Mondran jalat eivät hiponeet edes maata, Mondra huudahti kivusta ranteessa ja otti vapaalla kädellä otteen hännästä keventääkseen painoa ranteessa. Mies katseli Mondraa.

- Kuka sinä ole ylipäätään, en ole koskaan nähnyt sinun laistasi, voisit hyvin olla albiino, mutta silmäsi ovat siniset. Mies nuuhkaisi Mondraa.

- Ja tuoksut kaltaisellemme, mutta silti sinussa on vielä jokin erikoinen tuoksu. Mies sanoi ja katsoi Mondran tuskaista ilmettä.

- Päästä minut alas, en tiedä itsekkään kuka olen! Mondra huudahti kivun takia ja mies rätkäsi Mondran lattialle tuhahtaen. Mies hieroi leukaansa.

- Nyt aloit todellakin kiinnostaa, olet mysteeri itsellesikin. Mies sanoi, Mondra katsoi miestä ja hieroi rannettaan ja nousi seisomaan.

- Se ei oikeuta kohtelemaan minua kovakouraisesti. Mondra sanoi ja mies tuli Mondran luokse, Mondra perääntyi seinää vasten ja mies vain virnuili.

- Voisin kohdella sinua huonomminkin. Mies sanoi ja sulki Mondran käsiensä väliin, Mondra painautui ihan seinää vasten ja pieni hikinoro valui silmäkulmaa pitkin. Mondra ei pitänyt yhtään miehen lähentelystä.

- Tässähän voisin ihan ruveta tutkimaan omakohtaisesti mitä naisia olet, jos veisin sinut pomolle, Hän omisi sinut. Mies sanoi ja hänen häntänsä ujuttautui paidan alle, Mondra yllättyi ja yritti ottaa häntää pois, mutta mies otti ja sulki Mondran kädet pään yläpuolelle, Mondra kiljaisi, mutta mies ei välittänyt.

- Kilju vain, turvahuoneen ulkopuolelle ei kuulu ääntäkään ja olet nyt minun käsissäni. Mies sanoi, Mondra käänsi päänsä sivulle kun mies nuolaisi Mondran kaulaa, Mondra yritti rimpuilla miehen repiessä Hänen housujaan.

Hatake ja mies kulkivat käytävällä ja He tutkivat kaikki huoneet ohittaessaan niitä, He saapuivat tajuttoman liskomiehen luokse käytävällä ja Mies laittoi sille raudat, Hatake meni turvaoven luokse.

- Tätä on yritetty availla, mutta miten tämä on saatu auki ilman koodia? Mies sanoi ja painoi seinässä tiettyä kohtaa ja sen kohdalla välähti valo, valo tunnisti miehen kädenjäljen ja viereen ilmestyi näppäimistö.

- Meidän pitää varautua, emme tiedä mitä siellä sisällä on. Hatake sanoi ja mies nyökkäsi ja näpytteli koodin, kuului piippaus ja oven lukko naksahti auki, mies raotti ovea.

Arpinaama kääntyi katsomaan ovea kuullessaan loksahduksen ja yllättyi nähdessään Hataken syöksähtävän sisälle.

- Perhana! Jäin satimeen! Arpinaama huudahti ja otti Mondran hännällänsä eteen kilveksi pitäen kaulasta kiinni, Mondra yritti repiä häntää irti, mutta voimat hupenivat nopeasti kuristuessaan. Mondra näki vilahduksen Hatakesta, joka liikkui nopeasti kohti, Mondra säpsähti ja pyörtyi muistin rajusta välähdyksestä.

Hatake ampui arpinaamaa pohkeeseen ja Mondra putosi maahan arpinaaman irrottaessa hännän Hänestä hyökätäkseen Hataken kimppuun, mutta ovelle jäänyt mies ampui arpinaamaa toiseen pohkeeseen ja arpinaama kaatui maahan. Hatake kietaisi nopeasti raudat arpinaamalle, arpinaama muuttui ihmiseksi taruolentokahleiden pakottamana. Mies syöksähti ja nosti Mondran kauemmaksi arpinaamasta ja tilanteen laskeuduttua, yläkerrasta kuului ääniä ja apuvoimat tulivat.

Hatake katsoi kun arpinaamaa vietiin pikaisen parantamisen jälkeen pois ja kääntyi katsomaan sängylle laskettua tajutonta Mondraa.

- Hänethän rekisteröitiin kuolleeksi, jopa Zackin aikaan. Miten tämä on mahdollista? Hänen ulkonäkönsä on täysin erilainen, mutta en unohda koskaan noita silmiä, jotka tuntuvat porautuvan aina syvälle tajuntaan. Hatake mietti, Hän oli tarkastanut Mondran nopeasti ja laskenut Hänet sängylle, Mondra oli käynyt siinä hereillä ja katsonut Hatakea ja taas mennyt tajuttomaksi.

Hatake kaivoi puhelimen ja soitti Mazurkalle.

keskiviikko, 26. elokuu 2015

Herääminen osa 1

Eli tämä tarina on jatko-osa siksoni Silkkipeuran sivulla olevasta tarinasta Sotilas Nro.960. Hirveästi en tee sitten henkilöesittelyjä tutuista hahmoista aikaisemmasta tarinasta, mutta kerron jokaisesta jotain. Jos tarina ei ihan alussa hirveästi aukea, kannattaa käydä lukemassa tarina Sotilas Nro. 960. Toivon kommenteihin mielipiteitä tarinasta :)

Mitä Mondra tunsi, oli suurta tuskaa ja varjopiikkejä rinnassa, Mondra muuttui veltoksi ja Mazurka tuhosi piikit ja vei Mondran syrjemmälle pusikkoon, Mazurka oli luullut Mondran kuolleen ja jätti Mondran suojaisaan paikkaan paetakseen itse uusilta luodeilta, mutta maa ja kasvillisuus lähtivät heti kietomaan Mondran kehoa otteeseensa ja juurien työntyvän piikkien reikiin täyttäen niiden tyhjän tilan. Kaikki tapahtui siinä ajassa kun Mazurkaa jahdattiin ja vangittiin, Mondrasta ei ollut jälkeäkään kun Mazurkaa jahdanneet, Nemon miehet, tulivat katsomaan ruumista.

- Eikös sen toisen pitänyt kuolla tähän paikkaan? Sain nimittäin ammuttua suoran osuman sydämen kohdalle… Mies sanoi ja He tutkivat ympäristöä.

- Tässä on verijälkiä ja näyttää vuotaneen paljon, mutta joku näyttää hävittäneen ruumiin pois.

- No ei sitten, raportoidaan hävitetyksi, Toinen sanoi ja alkoi lähteä, Mondraa ampunut mies katsoi maastoa ja kohautti olkapäitään, miehet hävisivät paikalta. Maan pinnan alla maa liikkui ja myllersi, kasvillisuus kietoi Mondraa yhä tiukempaan syleilyyn ja yhä syvemmälle maan uumeniin. Maan lämpötila nousi korkealle ja maa Mondran ympärillä kovettui ja muuttui kirkkaaksi kristalliksi sulkien Mondran sisäänsä.

 

Neljä viikkoa myöhemmin Mazurkan toipuessa elohopeasta, Mazurka alkaa työstää Zackilta säästyneitä kapseleita ja saa sattumalta sotilas 128 tiedot ja jää miettimään niitä.

- Onkohan Mondran kertomia elementtaareja olemassa, Nemo! Löytyykö teidän tiedostoista mitään elementtaareista? Mazurka huudahti monitorien takaa Nemolle, joka hääräsi kapseleiden luona. Nemo katsoi Mazurkaa kapselin takaa kysyvästi.

- Elementtaareja? siis jotain elementtivoimaolentoja? Nemo tuli Mazurkan luokse.

- Ei, elementtaareja, on kuulemma jonkinlainen ihmiskansa? Mondra kertoi olleensa elementtaari ja minua alkoi vähän mietityttää se kun sain Hänen tiedot tähän esiin, tässä on hyvin vähän tietoa Hänestä, mutta lajista löytyy merkintä vain elementtaari. Mazurka sepitti ja Nemo katsoi tietoja.

- Jaa, voisin soittaa ja kysyä yksiköstä, että löytyykö mitään tietoa sieltä päin, Nemo sanoi ja kaivoi puhelimensa ja soitti. Puhelimeen vastasi nuori miesääni.

- Hei Nemo, ääni sanoi ja taustaäänistä kuului koneen naputusta.

- Katsotko Lapis koneelta tietoja lajista kuin elementtaari, löytyykö niistä mitään merkintää? Nemo sanoi ja istahti pöydän reunalle Mazurkan jatkaessa selailua.

- Hetkonen… elementtaari, Lapis puhui ääneen ja naputteli konetta. Lapiksen näytöllä vilisi tietoja ja kone piippasi erroria.

- Sori, ei löytynyt, mutta haen hakusanalla raporttien tiedostoista, jos siellä on jotain, Lapis sanoi ja vaihtoi hakupaikkaa. Nemo hymähti kuulemisen merkiksi ja alkoi odotellessa pyörittää kynää kädessä. Lapis löysi yhden raportin.

- Okei, tässä mainitaan jotain elementtaareista, Lapis sanoi ja Nemo heräsi kuunteleman.

- Raportti käsittelee parin pikkukylän keskinäisistä riidoista ja siellä jouduttiin käymään sovittelemassa vähän jo rajuksi käynyttä riitaa, mutta asian keksipisteeksi nousi kylien lähellä asuva heimo, joista kylät puhuvat ”metsäkansana”. Metsäkansasta ei ole kunnollisia havaintoja ja kylät kertovat niiden olevan suojeluhenkiä eli melkein maahisiksi lueteltavia, jotkut puhuvat niistä heimona ja mainitsevat elementtaarit ja sen, että He ovat suututtaneet elementtaarit ja sen takia kaksi kylää riitelevät, Lapis selitti. Nemo oli laittanut kännykän kaijuttimelle niin, että Mazurkakin kuuli.

- Eli ne eivät ole elementtejä hallitsevia olentoja? tämä on hyvin harhauttavaa tietoa, on olentoja jotka hallitsevat tiettyä elementtiä ja se on monen taijan perusta, mutta että ois olemassa kansa, joka on itse elementtejä? Mistä tällainen kiinnostus johonkin mytologiaan? Mazurka ja Nemo kääntyivät kun joku puhui selän takana, Mazurka tuhahti kun huomasi sen olevan Jenna.

- Mondra oli kuulemma elementtaari ja enkä kiinnittänyt tehtävän aikana siihen asiaan huomiota, mutta jos se on sellainen laji, mistä ei ole merkintöjä missään ja se on olemassa, olen kiinnostunut. Mondra oli kummiskin aika hyvä sotilas. Mazurka sanoi.

- Lähetä Lapis tiedot siitä kylästä, lähdemme ottamaan selvää vähän näistä ”metsäkansasta”. Nemo sanoi ja hymyili Mazurkalle.    

 

Mazurka hieroi tuohtuneena otsaansa selatessa papereita, He olivat yrittäneet löytää metsäkansaa viikon ja tilanne näyttää siltä, että niitä ei olisi olemassa tai ne leikkivät meidän kanssa piilosta. Nemo tuli huoneeseen, huone oli pieni, minkä kyläläiset olivat antaneet käyttöön.

- Mazurka, täällä on kolme henkilöä, heillä olisi kuulemma tietoa metsäkansasta. Nemo sanoi ja Mazurka katsoi Nemoa vihaisena, Mazurka huokas ja nousi.

- Toivottavasti tämän kertainen tuottaa tulosta. Mazurka sanoi ja käveli Nemon perässä ulos, päivä oli alkanut hämärtyä ja aurinko näytti viimeisiään säteitään. Nemo johdatti Mazurkan ohi kylän, sen metsän reunalle.

- Miksi ihmeessä et tuonut Heitä luokseni? Mazurka kysyi vähän närkästyneenä.

- He sanoivat, että sinun pitäisi tulla sinne ja kyläläisetkin menivät koteihinsa, minusta tuntuu, että He ovat jotain mitä kyläläiset pelkäävät. Nemo sanoi ja Mazurka katseli ympärille ja huomasi silloin, että ei ollut nähnyt yhtään kyläläistä. He lähestyivät kolmikkoa ja Mazurka arvioi Heitä kulkiessaan. Etummainen oli lyhyt ja muodokas nainen ja tumman harmaa iholtaan, Hänen punaiset hiuksensa olivat lyhyet ja sopivat kapeisiin kasvoihin, nainen seisoi toiselle lonkalle nojaten kädet puuskassa, nainen näytti lyhyeltä amatsonilta pukeissaan ja se vähän sai Mazurkan hymyilemään. Toinen nainen oli Hänen vasemmalla puolella edestä katsottuna ja Hän oli lihaksikas ja pitkä, varmaan noin 190 senttinen ja Hänen pitkät mustat hiuksensa oli rastoilla ja ponnarilla niskan takana, Hänen punaista kehoaan peittivät polvipituiset housut ja kevyt metallipanssari, panssarin alla ei ollut mitään, joten Mazurka tökkäsi Nemoa, joka tuijotti naista. Nemo vain virnisti. Kolmas henkilö oli kaksimetrinen raavas köriläs, miehen lihakset pullistelivat, tumman harmaassa ihossa näkyi mustia riimumerkkejä ja ne jatkuivat miehen kaljuun päähän, Mazurka katsoi tuumien miehen housuja, ne olivat vanhan mallin sotilashousut.

Mazurka ja Nemo pysähtyivät kolmikon eteen pitäen kolmen metrin välin Heihin, sillä alueella ei ollut muita Nemon joukkoja kuin He kaksi. Mazurka avasi suun puhuakseen kunnes pienempi nainen tuli ihan Mazurkan eteen ja katsoi Häntä suoraan silmiin hyvin tuimasti ja isotellen.

- Sinäkö olet se muija joka haluaa tietoa metsäkansasta?! Nainen sanoi kovaan ääneen ja Mazurka oli tyrmistynyt, että Häntä päätä lyhyempi tulee kuulustelemaan ja melkein ihoon kiinni. Mazurka malttoi mielensä, sillä raivoaminen voisi menettää kallisarvoista tietoa.

- Nimeni on Mazurka Kent ja olen etsimässä täällä tietoa metsäkansasta ja haluaisin tietää, onko Teillä tietoa tästä kansasta, niin kuin Nemo kertoi teidän puheista. Mazurka puhui hyvin poliittisesti ja kuulostaen rauhalliselta. Nainen lähti kiertämään Mazurkaa ympäri silmäillen Häntä, Mazurka kihisi raivosta, mutta ei antanut sen näkyä naamasta.

- Ja miksiköhän te tätä tietoa haluatte, kukaan ei ole aikaisemmin ollut kiinnostunut metsäkansasta näin paljon, että jakaisi etsiä viikon. Nainen sanoi ja Mazurka puristi käden nyrkkiin.

- Olette näemmä seurannut meitä kun tiedät meidän olleen jo niin kauan, oletan teidän olevan jotain elementtiolentoja? Mazurka sanoi rauhallisesti ja tunsi lämpöä ihan vieressä, naisen hiukset ja silmät olivat muuttuneet liekeiksi.

- Oi kyllä, olemme sitä miltä näytämme, mutta sitä enempää teidän ei tarvitse tietää. Etkä kertonut syytänne tulla tänne. Nainen sanoi ja otti etäisyyttä Mazurkasta käytyään kiertämässä Nemonkin ympäri.

- Haluan ensin tietää, onko teillä tietoa metsäkansasta. Mazurka sanoi ja äänessä kuului jo malttamattomuutta, nainen hymähti.

- Ehkäpä on tai ehkäpä ei, riippuu miksi tulitte. Naisen ääni syveni ja muissakin naisen seuralaisissa näkyi liekkejä. Mazurkan ympärillä varjot syvenivät kiukusta, mutta Mazurka pysyi tyynenä. Nemo ojensi valokuvan Mazurkalle Hänen ojennettuaan kätensä Nemoa kohti ja näytti kuvaa naiselle.

- Tämä nainen kuului Elementtaareihin. Mazurka sanoi ja nainen katsoi kuvaa ja tuumi kunnes yhtäkkiä havahtui ja loikkasi kauemmaksi ja sihisi.

- Mitä sinä sanoit! Mihin sinä sanoit naisen kuuluvan! Nainen huusi ja kaikki ottivat puolustus aseman, naisen porukka sekä Mazurka ja Nemo.

- Nainen kuului Elementtaareihin, joita täällä kutsutaan metsäkansaksi ja reaktiosta päätellen tiedätte! Mazurka sanoi ja antoi kiukun kuulua.

- Ja me kyllä saadaan tieto teistä puristettua! Mazurka huudahti ja hyökkäsi, nainen suivaantui ja antoi hyökkäys käskyn. Kummatkin naiset hyökkäsivät Mazurkan kimppuun ja Nemo sai ison körilään taisteluparikseen, alue muuttui liekkien ja varjojen tantereeksi.

Valokuva lipui liekkien nostattamassa lämpimässä ilmavirrassa vähän syvemmälle metsään ja sen poimi ilmasta kaapuun pukeutunut mies, Hänen ruskea kätensä ojentautui ja piteli kuvaa edessään.

Mies katsoi valokuvaa, jossa Mondra oli, Mondra oli siinä ruskeaihoisena, sinivihreä hiuksinen ja kuvasta katsoi silmäpari jonka toinen väri oli sininen ja toinen vihreä, mies kosketti kuvan kasvoja sormellaan.

- Mondra…. Mies kuiskasi ja käveli metsän reunalle nähdäkseen kamppailun.

Mazurka oli muuttunut varjopedoksi ja saanut pelistä pois pitemmän naisen, joka nojasi puuta vasten pidellen rikkoutunutta kättään. Mies tuli naisen luokse ja kosketti Hänen rikkinäistä kättä ja paransi sen, nainen yllättyi miehen kosketusta ja putosi polvilleen ja kumarsi.

- Arvon Galeb… Nainen sanoi ääni täristen. Galeb laski käden naisen pään päälle.

- Ole rauhassa Neferti ja mene kylään kertomaa, että otamme vastaan Varjokuningattaren. Galeb sanoi ja Neferti katsoi yllättyneenä, mutta ei kysellyt. Galeb katsoi sivummalla miten iso köriläs oli lyömässä juuri Nemoa maahan. Nemo parahti iskusta lukuisten ruhjeittensa vuoksi ja suojasi itsensä iskulta, jota ei tullutkaan, Nemo siirsi käsiään ja pälyili ympärilleen ihmeissään ja huomasi ison körilään kietoutuneen vahvoihin juuriin ja uppoavan maan uumeniin, körilään takaa ilmestyi kaapupukuinen mies ja Nemo pinkaisi pystyyn.

- Rauhassa vieras, Knoll ei enää häiritse sinua. Mies puhui rauhallisesti ja Nemo katsoi Hämillään kun mies suuntasi kohti Mazurkaa ja naista, taistelu oli raju.

Mazurka sai suuren palavan pallon kylkeensä ja lensi sen voimasta, nainen huusi riemuissaan ja ampui toisen perään, mutta Mazurkan ja naisen väliin ilmestyi Galeb ja tulipallo iskeytyi siihen, nainen kiljahti kauhusta.

- Galeb Herra!! Nainen huusi ja syöksyi palavan hahmon luokse, mutta Galeb ojensi kätensä liekeistä ja otti otteen naisen kaulasta. Naisen silmät laajenivat pelosta ja kivusta mikä iskeytyi Häneen, nainen huusi tuskasta kun Hän alkoi muuttua hiileksi. Liekit imeytyivät Galebiin ja nainen vajosi polvilleen Galebin pitäen edelleen kiinni kurkusta.

- Häpeä Griin, olet tuonut pettymyksen klaanillesi ja nyt rangaistukseksi saat muuttua hiileksi. Galeb sanoi ja Griin muuttui hiileksi huudon jääden kaikumaan ilmaan. Galeb nosti maasta hiilen palasen ja laittoi sen laukkuunsa, Nemo oli mennyt auttamaan Mazurkaa, joka oli muuttunut ihmiseksi ihmetellen tapahtumaa.

- Kuka Hän on… Mazurka kysyi Nemolta, Nemo pudisti päätään.

- En tiedä, Hän hävitti sen isonkin körilään. Nemo sanoi ja Galeb kääntyi Heihin päin ja tuli Heidän luokseen.

- Olen hyvin pahoillani tapauksesta ja siitä, että Griin porukka pääsi häpeäksemme hyökkäämään kimppuunne, arvon Varjokuningatar. Galeb sanoi ja kumarsi, Mazurka katsoi ihmeissään.

- Jos arvon Varjokuningatar ja Hänen seuralaisensa vaan voivat, niin pyytäisin seuraamaan. Johdatan teidät Elementtaarien kylään. Galeb sanoi.